Uutiset

Haminassa hyödynnetään Lukulumoa osana varhaiskasvatuksen digihanketta

Haminassa on ollut meneillään varhaiskasvatuksen Innovatiiviset oppimisympäristöt-hanke, joka alkoi tammikuussa 2021 ja kesti heinäkuun 2022 loppuun. Osana tätä hanketta Haminassa on otettu käyttöön myös digitaalinen ääni- ja kuvakirjapalvelu – Lukulumo.

Millä tavoin digitaalisuus näkyy lapsille varhaiskasvatuksessa Haminassa?

Välineiden käytössä (esim. chromebookit ja iPadit), joita käytetään aktiivisesti. Välineitä tuodaan enemmän osaksi arjen toimintaa. Hyödynnämme erilaisia sovelluksia ja ohjelmia opetustarkoituksessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Millaista digitaalista muutosta Haminan varhaiskasvatuksessa on viimevuosina tapahtunut?

Innovatiiviset oppimisympäristöt -hankkeen tavoitteina on ollut lasten ja henkilöstön osaamisen lisääminen digilaitteiden käytössä, henkilöstön kouluttaminen digilaitteiden pedagogiseen käyttöön, tuoda lapsille mahdollisuus aktiiviseen sisällöntuottamiseen, sekä tutustuttaa lapset ja henkilöstö luontoon ja lähiympäristöön digilaitteita hyödyntäen.

Hankkeen myötä digivälineiden määrä on lisääntynyt ja välineitä käytetään osana arkea aktiivisemmin ja opetuksen tukena. Sähköisiä palveluja on lisätty (mm. sähköinen kasvunkansio). Myös etätapaamisia mm. huoltajien kanssa järjestetään erilaisilla alustoilla. Hankkeen avulla olemme saaneet digitukihenkilön opastamaan henkilöstöä digivälineiden käytössä. Lapset käyttävät myös itse laitteita ja ovat paljon aktiivisemmassa roolissa sisällöntuottajina.

Mikä sai teidät hankkimaan Lukulumon?

Osana varhaiskasvatuksen Innovatiiviset oppimisympäristöt – hanketta olemme hankkineet myös Lukulumon. Monikielisyyden ja monikulttuurisuuden näkökulmasta se on erittäin tärkeä palvelu. Lukulumo on laaja, monipuolinen ääni- ja kuvakirjapalvelu, ja palvelussa on hyvin valittu kirjavalikoima. Käännöksiä löytyy monilla eri kielillä ja pidämme sovelluksen selkeydestä, toimivuudesta ja helppokäyttöisyydestä. Lukulumon käyttöönottoon oli hyvä perehdytys ja koulutukset. Lukulumon asiantuntijoiden kanssa meillä on ollut hyvää yhteistyötä ja avun tarpeisiin reagoidaan nopeasti.

Lukulumo on täysin digitaalinen kirjapalvelu ja sen yksi uniikeista ominaisuuksista on monikielisyys – kirjoja voi kuunnella omalla äidinkielellä samalla, kun muut lukevat sitä vaikkapa suomeksi.

Miten näette Lukulumon tukevan monikielisten lasten kielellistä kehitystä?

Lukulumo tukee monikielisten lasten oman äidinkielen osaamista ja toisaalta myös auttaa suomen kielen oppimisessa. Se tukee myös monikielisten lasten kielellistä ja kulttuuri-identiteettiä ja lukivalmiuksien kehittymistä.

Miten digitaalisuus ja monikielisyys yleensä yhdistyvät kasvatuksessa ja opetuksessa Haminan kaupungissa?

iPadilta voidaan kuunnella esim. lapsen oman kielisiä lauluja tai tervehdyksiä. Google kääntäjää on käytetty apuna tarvittaessa.

Mitä hyötyä Lukulumosta on kasvatuksessa ja opetuksessa?

Laaja kirjavaranto hyödyttää kaikkia lapsia ja digikirjojen käyttö tulee tutuksi jo varhaiskasvatuksessa. Kaikkia kirjoja ei tarvitse enää ostaa, kun ne löytyvät Lukulumosta. Digikirja on mielestäni innostanut niitäkin lapsia kuuntelemaan ja katsomaan kirjoja, jotka eivät muutoin ole innostuneita pysähtymään kirjan äärelle.

Lukulumossa kivaa on myös se että kirjoista voidaan ottaa kuvia, joihin voidaan iPadilla tehdä omia kertomuksia ja ajatuksia

Mitä hyötyä Lukulumosta on henkilökunnalle?

Lukulumo yhdistää henkilöstöä ja lasta yhteisen tekemisen äärelle. Se tukee osaltaan lasten kielellisten valmiuksien ja taitojen kehittymistä ja tuo turvaa ja hyväksyvää ilmapiiriä lapselle. Se on myös nopea ja helppo tapa etsiä kirjoja, jotka voi hakea eri hakukriteerein, ei tarvitse lähteä kirjastoon tai kirjakauppaan.  Kun itse pysähdyt kuuntelemaan satua, ymmärrät sen eri tavalla. Eri kielet tulevat myös henkilöstölle tutummaksi, sekä kielten ero verrattuna suomen kieleen tulee esiin.

Miten olette käyttäneet Lukulumoa?

Olemme kuunnelleet ja katsoneet kirjoja lasten kanssa. Toimintatuokion alussa olemme kuunnelleet sadun ja sen jälkeen keskustelleet sadusta. Yhteisöllinen puheterapeuttimme on tehnyt muutamaan satuun kuvataulut, joiden avulla olemme käyneet sadun asioita läpi vielä kuvatuetusti. Olemme etsineet ja piirtäneet sadussa esiintyviä hahmoja ja leikkineet niillä. Sadun sivusta on otettu kuva, jota voi muokata/tehdä omia lisäyksiä kuvaan esim. piirtäen

Miten Lukulumo tukee varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteita?

Esim. ajattelu ja oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, monilukutaito, digitaalinen osaaminen, osallistuminen ja vaikuttaminen sekä kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus.

Mitä muita hyviä puolia näette Lukulumossa?

Lukulumo lisää myös lasten osallisuuden kokemuksia.

Miten itse käyttö sujuu teillä?

Lukulumoa käytetään aktiivisesti ja sitä pidetään hyödyllisenä. Materiaalia on helppo käyttää.

Mitä lapset ovat mieltä Lukulumosta?

Tätä emme ole kysyneet lapsilta varhaiskasvatuksessa, mutta monikieliset lapset ovat olleet iloisia, kun ovat voineet kuunnella kirjoja omalla äidinkielellään. Tukiperhetoiminnassa lapsi on pitänyt paljon Lukulumosta ja sen kirjavalikoimasta.

Mitkä ovat Lukulumon parhaimmat ominaisuudet?

– Monipuolinen kirjavalikoima

– Laaja kielivalikoima

– Helppo kirjojen hakujärjestelmä

Muita ajatuksia digitaalisuudesta ja Lukulumosta?

Digitaaliset kirjat tulevat lapsille tutuksi jo varhaiskasvatuksessa Lukulumon avulla. Digitaalinen materiaali on innostanut myös niitä lapsia kuuntelemaan ja katselemaan kirjoja, jotka eivät ole aikaisemmin olleet kiinnostuneita kirjoista.

 

Kiitos mielenkiintoisesta haastattelusta Haminaan!

 

Haluatko kokeilla Lukulumoa? Lue lisää täältä ja nappaa Lukulumo käyttöösi maksutta 30 päiväksi! >>